Ostoskori

My Cart

SKROLLAA VUOSIA JA TUTUSTU PERHEYRITYKSEN VÄRIKKÄÄSEEN HISTORIAAN

Keski-1946
10. TOUKOKUUTA 1946 AILI JA HANNES HAARA PERUSTIVAT PIEKSÄMÄEN KESKI -NIMISEN YRITYKSEN.
10. toukokuuta 1946 Aili ja Hannes Haara perustivat Pieksämäen Keski -nimisen yrityksen. Pula-aika kaikkine puutteineen oli mitä haastavinta aikaa aloittaa leipomo- ja konditoriatoiminta. Kortilla olivat niin raaka-aineet kuin koneetkin. Mutta Aili ja Hannes olivat päättäneet onnistua. Heissä yhdistyi Ailin (os. Niemi) eteläpohjalainen yritteliäisyys ja peräänantamattomuus sekä nilsiäläisen Hanneksen Osuuskaupan leipurimestarina ja kondiittorina hankkima kokemus ja osaaminen. Aili Haaralla oli myös aiempaa yrittäjäkokemusta – hän oli perustanut jo 18-vuotiaana tuottoisan leipomo-kahvilan Närpiön asemalle. Hän ymmärsi, mitä yrittäminen Suomessa tarkoittaa. Alussa kaikki oli tehtävä leipomossa käsivoimin ja välillä töitä paiskittiin ympäri vuorokauden.
1946
Keski - 1946 - 2
NIMELLÄ KESKI ON MYÖS HYVIN LOOGINEN SYNTYHISTORIA.
Nimellä KESKI on myös hyvin looginen syntyhistoria. Leipomo aloitti toimintansa konkreettisesti ja ylpeästi keskellä kauppalaa, joten siitä nimi KESKI.
1946
Keski - 1948
VAIKEISTA AJOISTA HUOLIMATTA YRITTELIÄISYYS KANTOI HEDELMÄÄ.
Vaikeista ajoista huolimatta yritteliäisyys kantoi hedelmää. Jo parin toimintavuoden jälkeen Keski laajensi myyntialuettaan eri puolille Suomea.

Koska kysyntä kasvoi nopeasti, tarvittiin suuret uunit, jotka pystyivät paistamaan kaikenlaisia leipomotuotteita aamusta iltamyöhään. Silloiset uunit lämmitettiin puulla. Isot polttopesät sijaitsivat alakerrassa ja niitä piti lämmittää jo yöllä, jotta leipominen pääsi vauhtiin varhain aamulla. Varsinaiset paistouunit sijaitsivat seuraavassa kerroksessa.

Vuonna 1948 avattiin myös 50-paikkainen ravintola ruoka- ja anniskeluoikeuksineen. Keski luokiteltiin 1.lk ravintolaksi silloisen järjestelmän mukaan. Tästä kertova kyltti oli komeasti ravintolan ulkoseinällä. Saman vuoden syksynä avattiin vielä valmisvaatemyymälä, erillinen lastenosasto sekä sekatavara-, maito-, leipä- ja lihaosasto. Silti Keskin ylpeys oli aina korkealuokkainen konditoriaosasto. Voidaankin sanoa, että Keskin liikerakennus oli tuolloin pieni tavaratalo.
1948
Keski - 1949
KORPPU- JA RINKELITUOTTEITTEN VALMISTUS KASVOI YHÄ MITTAVAMMAKSI.
Korppu- ja rinkelituotteitten valmistus kasvoi yhä mittavammaksi. Leipomon konekantaa uudistettiin, kun kolmen vuoden odotuksen jälkeen saatiin tuontilupa ranskalaisen leipomoyleiskoneen hankkimiseen. Säännöstelyn takia leipomot saivat ainoastaan jauhojen ja siirapin ostoluvat, joten uudet tuotteet oli huolellisesti suunniteltava. Tämä kaikki vaati hyvää ammattitaitoa sekä rutkasti kekseliäisyyttä.

Suomen valtio myöntyi antamaan tuontiluvan myös hollantilaisen modernin keksikoneen hankkimiseen. Sen tuotantokapasiteetti oli jopa 500 kg tunnissa! Näin Keski laajensi tuotevalikoimaansa.

Elettiin myös Olympialaisten huumaa, jolloin maailman kaunein nainen tuli Suomesta – ja Coca-Cola tuli Suomeen.
1949-1952
Keski - 1954
TIIVIIN TYÖTAHDIN LOMASSA OLI HENKILÖKUNNALLA AINA AIKAA YHTEISPOSEERAUKSELLE.
Tiiviin työtahdin lomassa oli henkilökunnalla aina aikaa yhteisposeeraukselle. Mikäs se on hymyillessä, kun mieli on hyvä ja kasvava yritys luo tulevaisuuden turvaa.
1954
Keski - 1955
KESKI NÄKYI JA KUULUI PIEKSÄMÄEN KATUKUVASSA.
Keski näkyi ja kuului Pieksämäen katukuvassa. Suomen kuuluisimpien mannekiinien tähdittämät muotiesitykset vuosittain lokakuun alussa keräsivät sankan yleisöjoukon Keskin näyteikkunoiden eteen.

Pieksämäen yrittäjäyhdistyksen järjestämissä näyteikkunakilpailuissa Keski nautti yleisön suosiota ja sai ensimmäisiä palkintoja – vieläpä useampana vuonna peräkkäin. Perheen tytär Leena osallistui erityisen ansiokkaasti voitokkaiden näyteikkunoiden suunnitteluun ja somistamiseen.
1955
Keski - 1957
TOIMINTA LAAJENI EDELLEEN, KUN LEIPOMOTUOTTEIDEN KYSYNTÄ KASVOI.
Toiminta laajeni edelleen, kun leipomotuotteiden kysyntä kasvoi. Tarvittiin lisää toimitilaa. Aili ja Hannes Haara päättivät toteuttaa lisärakennuksen, johon he olivat haasteellisten vaiheiden jälkeen saaneet rakennusluvan.

Lisärakennukseen siirrettiin korppujen ja rinkeleiden valmistus. Saksasta hankittiin Werner&Pfleiderer -taikinakone ja kiertoarinauuni, jollaisia ei Suomessa ollut ennen Keskin investointeja kuin muutama. Neuvostoliitosta hankittiin samaan aikaan myös kaksi rinkelinmuodostuskonetta, mutta ne eivät koskaan toimineet. Rinkeleiden leivonta jatkui edelleen käsityönä.
1957
Keski - 1959
UUSI KIERTOARINAUUNI TOIMINNASSA!
Uusi kiertoarinauuni toiminnassa! Tehtaan kapasiteetti saatiin nostettua uudelle tasolle. Keski pystyi laajentamaan myynti- ja jakelualueensa kattamaan koko Suomen. Ihastusta herättää myös ensimmäinen tehtaalla otettu värivalokuva.
1959
Keski - 1967
KESKILLÄ TEHTY TYÖ NOTEERATTIIN MYÖS VALTAKUNNAN TASOLLA.
Keskillä tehty työ noteerattiin myös valtakunnan tasolla. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen myönsi 1.12.1967 maakunnan hyvinvoinnin ja talouselämän aktiivisen kehittämisen ansioista toimitusjohtaja Hannes Haaralle Talousneuvoksen nimen ja arvon.
1967
Keski - 1968
VAIKKA TYTTÄRET LEENA JA KATARIINA OLIVAT VIELÄ KOULULAISIA JA OPISKELIJOITA, HE OSALLISTUVAT AKTIIVISESTI PERHEYRITYKSEN TOIMINTAAN.
Vaikka tyttäret Leena ja Katariina olivat vielä koululaisia ja opiskelijoita, he osallistuvat aktiivisesti perheyrityksen toimintaan – muun muassa uutuustuotteiden ideointiin. Kuvassa ollaankin tulossa Frankfurtin leipomomessuilta.
1968
keski - 1969
SE KUULUISA KUKKAISKESÄ.
Se kuuluisa kukkaiskesä – Summer of ’69 – jota lauluissa muistellaan. Kesäsesongin aikaan rinkeleitä lähti päivässä maailmalle enemmän kuin Woodstockissa oli hippejä.
1969
Keski - 1970
MUSTAT AUTOT VALTASIVAT PIEKSÄMÄEN KATUKUVAN.
Mustat autot valtasivat Pieksämäen katukuvan merkkihenkilön hautajaispäivänä maaliskuussa 1970. Hannes Haaran kuoleman jälkeen vastuu yrityksestä siirtyi Aili Haaralle. Kuluneiden vuosien aikana he olivat yhdessä luoneet menestyvän perheyrityksen. Työteliäs ja sitkeä Aili jatkoi päättäväisesti yhtiön johtamista ja kehittämistä.
1970
Keski - 1979
AILI JA HANNES HAARAN LAPSENLAPSI SAMI HAARA VIETTÄÄ 3-VUOTISSYNTTÄREITÄÄN ÄITINSÄ KATARIINAN JA ISÄNSÄ FAROGIN KANSSA.
Aili ja Hannes Haaran lapsenlapsi Sami Haara viettää 3-vuotissynttäreitään äitinsä Katariinan ja isänsä Farogin kanssa. Vielä tässä vaiheessa Sami tuskin osasi aavistaa olevansa jonain päivänä yrittäjä ja ”Rinkelikeisari”. Tarjoilut olivat kuitenkin jo enteellisen herkulliset!
1979
Keski - 1979 - 2
AILI HAARA OLI KAIKESSA HYVIN UUDISTUSHALUINEN JA MONESSA ASIASSA AIKAANSA EDELLÄ.
Aili Haara oli kaikessa hyvin uudistushaluinen ja monessa asiassa aikaansa edellä. Kun yksi uudistus oli tehty, hän alkoi suunnitella jo seuraavaa parannusta. Hän hankki tehtaalle mm. kolme suurta automaattista jauhosiiloa, jotka tehostivat työntekoa merkittävästi leipomossa.

Keskin delegaatio kävi myös Italiassa perehtymässä sikäläisiin rinkelikoneisiin, niiden toimintaan sekä rinkeleitten nostatusratoihin. Koneet todettiin erittäin toimiviksi, joten päätettiin tehdä merkittävä investointi hankkimalla automatisoitu rinkelien valmistuslinja. Toimintavarmuus, tuotelaatu ja tuotantokapasiteetti ottivat jättiloikan kertaheitolla!
1980-luvun alku
Keski - 1986
TALOUSNEUVOKSETAR AILI HAARA SAI HYVIN ANSAITSEMAANSA TUNNUSTUSTA.
Talousneuvoksetar Aili Haara sai hyvin ansaitsemaansa tunnustusta. Hänet palkittiin Pieksämäen vuoden yrittäjä –palkinnolla vuonna 1986. Kiitospuheessaan Aili kiitti osaavaa ja uskollista henkilökuntaa sekä korosti erityisesti tuotteiden laadun merkitystä Keskin 40-vuotiselle menestystarinalle.

Eikä siinä kaikki, lisää suitsutusta oli luvassa. Aili valittiin samana vuonna myös Vuoden Pieksämäkeläiseksi – ja hän sai myös arvostetun Vuoden Lääninyrittäjä -palkinnon.
1986
keski 1987-1990
AILI OLI HAARAN SUVUN MÄÄRÄTIETOINEN JA KARISMAATTINEN MATRIARKKA.
Aili oli Haaran suvun määrätietoinen ja karismaattinen matriarkka. Suora ja rehellinen pohjalainen sekä omanarvontuntoinen yritysjohtaja ja omistaja. Niinpä taitavana liikenaisena hän keräsi myös huomattavan varallisuuden.
1987–1990
keski 1991-1996
PÄÄTETTIIN KOKEILLA, OLISIKO RUOHO VIHREÄMPÄÄ LAHDEN LÄNSIPUOLELLA.
Päätettiin kokeilla, olisiko ruoho vihreämpää lahden länsipuolella . Eli aloitettiin rinkeleiden myynti Ruotsiin, Göteborgin ja Tukholman alueille vuonna 1991. Seuraavina vuosina myös vientiponnistelut Venäjälle tuottivat tulosta, kun Keskin rinkelit saatiin pietarilaisen Siwa-ketjun valikoimiin.
1991
keski 1992
SURU-UUTISIA.
Suru-uutisia. Kesäkuussa 1992 yrittäjä Aili Haara kuoli johdettuaan yritystä yli kaksi vuosikymmentä Hanneksen kuoleman jälkeen. Ailin kuoleman jälkeen vastuu yrityksestä siirtyi hänen lapsilleen, Heikille ja Katariinalle. Leena oli jo aiemmin perustanut oman taideteollisen yrityksensä Helsinkiin.
1992
keski 1993-1996
YRITTÄJYYS NÄYTTÄÄ SISARUKSILLE HETI ENSIMMÄISINÄ VUOSINA KAIKKI HAASTAVIMMAT PUOLENSA.
Yrittäjyys näyttää sisaruksille heti ensimmäisinä vuosina kaikki haastavimmat puolensa. Elettiin lama-aikaa, josta kuitenkin selvittiin. Sen jälkeen kuvaan astuivat Heikin ja Katariinan suuret näkemyserot yrityksen johtamisesta ja kehittämisestä. Ne heijastuivat yrityksen liikevaihtoon ja tulokseen, jotka romahtivat. Keskin taloudellinen tilanne alkoi olla huolestuttava.
1993–1996
keski 1997-1998
KATARIINA ALOITTI NEUVOTTELUT KONKURSSIKYPSÄN YRITYKSEN OSAKKEIDEN OSTAMISEKSI VELJELTÄÄN HEIKILTÄ.
Katariina aloitti neuvottelut konkurssikypsän yrityksen osakkeiden ostamiseksi veljeltään Heikiltä. Sopimus saatiin kuin saatiinkin aikaiseksi. Kaupan seurauksena Katariina omisti koko yhtiön nyt yksi. Samalla hän päätti luopua vaatemyynnistä. Keskin toiminnassa keskityttiin jälleen rinkeleiden valmistukseen, niiden valtakunnalliseen myyntiin ja markkinointiin. Liiketoiminta saatiin kannattavaksi, liikevaihto kasvoi ja tulos parani.
1997–1998
keski 1999
HAARAN SUKU JA KESKI KOHTAAVAT JÄLLEEN TRAAGISIA VAIHEITA.
Haaran suku ja Keski kohtaavat jälleen traagisia vaiheita. Katariinan mies Farog kuolee sydänkohtaukseen, ja vain neljä kuukautta tästä, Katariina itse menehtyy vaikean sairauden uuvuttamana. Vastuu yrityksestä siirtyi heidän pojalleen, vain 23-vuotiaalle Sami Haaralle.
1999
keski 2001-2002
VUOSITUHANNEN ALKU OLI OPETTELUN AIKAA NUORELLE YRITTÄJÄLLE JA VÄRIKKÄÄLLE PERSOONALLE.
Vuosituhannen alku oli opettelun aikaa nuorelle yrittäjälle ja värikkäälle persoonalle. Mutta Sami oli reipasotteinen, businesshenkinen ja markkinointiorientoitunut. Minkä hän näki hyväksi ideaksi, sen eteen hän teki rohkeasti ja väsymättömästi työtä. Monien yllätykseksi liiketoiminta lähti nopeasti uuteen nousuun.
2000-luvun alku
keski 2003-2004
RINKELIKAUPPA KÄVI HYVIN, JOTEN HANNEKSEN JA AILIN RAKENTAMAT TOIMITILAT ALKOIVAT KÄYDÄ AUTTAMATTOMASTI PIENIKSI.
Rinkelikauppa kävi hyvin, joten Hanneksen ja Ailin rakentamat toimitilat alkoivat käydä auttamattomasti pieniksi. Niinpä Sami aloitti uusien toimitilojen etsimisen lähiseuduilta.

Yksi Samin visioista oli rakentaa 5-tien varteen Leppävirralle rinkelikeskus, jossa olisi korkeatasoinen kahvila-ravintola sekä mahdollisuus päästä seuraamaan rinkelituotantoa. Hanke osoittautui liian kalliiksi ja ideasta jouduttiin luopumaan. Tämä ei Samia kuitenkaan lannistanut , uusia ideoita syntyi jatkuvasti.
2001–2002
keski 2003-2004 2
TOIMITILOJEN KARTOITUS JATKUI. LOPULTA RATKAISU LÖYTYI 42 KILOMETRIN PÄÄSTÄ SUONENJOELTA.
Toimitilojen kartoitus jatkui. Lopulta ratkaisu löytyi 42 kilometrin päästä Suonenjoelta. Neuvottelut mansikkakaupungin päättäjien kanssa johtivat esisopimukseen ja aloitettiin suunnitelmien ja uuden tehtaan piirustusten laatiminen. Lintikonkadulle sijoitetun nykyaikaisen tehdasrakennuksen arkkitehdiksi valittiin Art Michael. Hän suunnitteli myös vuonna 2004 Pieksämäen keskustaan avatun modernin Keski Cafén.
2003–2004
Keski_2004
UUDELLE TEHTAALLE HANKITTIIN KESKIN TARPEIDEN MUKAAN RÄÄTÄLÖITY TEHOKAS TEOLLINEN RINKELILINJA.
Uudelle tehtaalle hankittiin Keskin tarpeiden mukaan räätälöity tehokas teollinen rinkelilinja. Tekniikka oli uutta, mutta tuotelaatu perustui Pieksämäellä kehitettyyn ainutlaatuiseen reseptiikkaan ja valmistusteknologiaan. Rinkelien tuotantokapasiteetti nelinkertaistui. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen vihki uudet tilat käyttöön joulukuussa 2004.
2004
keski 2008
KESKIN UUSI KOTIMAAN MARKKINOILLE SUUNNITELTU ILME LUOTIIN MAINOSTOIMISTO HERMON KANSSA.
Keskin uusi kotimaan markkinoille suunniteltu ilme luotiin mainostoimisto Hermon kanssa. Brändi edusti dynaamisuutta, joustavuutta ja uudistumiskykyä. Keski toimitti nyt rinkeleitä Utsjoelta Hankoon ja Uudestakaupungista Ilomantsiin!
2008
keski 2009
”TEE RINKELIT”
”Tee rinkelit” oli Keskin ensimmäinen valtakunnallisesti näkyvä ulkomainoskampanja. Se esitteli rinkeleiden monipuolisia käyttö- ja täyttömahdollisuuksia.
2009
keski 2010
PERINTEINEN VESIRINKELI OTETTIIN TAKAISIN VALIKOIMIIN TÄYSIN UUDISTETTUNA KESKI VESIRINKELINÄ.
Perinteinen vesirinkeli otettiin takaisin valikoimiin täysin uudistettuna Keski Vesirinkelinä. Verkkosivuille avattiin myös reseptipankki yhteistyössä Hellapoliisi-blogin kanssa. Keskin omavalvonta laajennettiin elintarviketurvallisuusjärjestelmäksi vuosina 2010–2011. Sen seurauksena Bureau Veritas myönsi yritykselle ISO 22000 -laatusertifikaatin 31.10.2011. Vuonna 2014 järjestelmä päivitettiin FSSC 22000 -vaatimusten mukaiseksi. Tuolloin päätettiin myös tavoite saada vuonna 2020 BRC-standardin mukainen laatusertifikaatti, jonka myötä asiakasvaatimusten täyttäminen tulisi aikaisempaa paremmin näkyväksi.
2010
2011 keski
VALIKOIMAN LAAJENTAMISEKSI TEHTIIN KATTAVA SELVITYS BAGEL-TUOTTEISTA.
Valikoiman laajentamiseksi tehtiin kattava selvitys bagel-tuotteista Englannissa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa. Niinpä horeca-sektorilla testattiin pian pakastettuja valmiiksi halkaistuja bageleitä. Bagelille ei sellaisenaan löytynyt kysyntää Suomessa, mutta jälleen kerran Sami jatkoi sitkeästi ideoidensa kehittelyä. (Tämän seurauksena syntyi lopulta Paahtorinkeli vuonna 2020).
2011
keski 2013
KESKI ENTERPRISE PERUSTETTIIN TALLINNAAN HALLINNOIMAAN JA JOHTAMAAN TAVOITTEEKSI ASETETTUA KESKI COMPANYN MERKITTÄVÄÄ KASVUA.
Keski Enterprise perustettiin Tallinnaan hallinnoimaan ja johtamaan tavoitteeksi asetettua Keski Companyn merkittävää kasvua. Tarkoituksena oli yrityskaupoin laajentaa valmistus- ja tuotepohjaa. Maantieteellisesti tarkoitus oli laajentaa myyntialuetta Baltiaan ja Venäjälle.

Aluksi tuotevalikoimaa täydennettiin herkullisilla pikkuleivillä ja pipareilla, jotka teetätettiin alihankintana Paraisilla. Kuorrutetut piparit leivottiin Ruotsin hovihankkijalta saadulla reseptillä. Uusilla trading-tuoteryhmillä (täytekakut, paistopiiraat, päällystetyt piparkakut ja juustot) pyrittiin saamaan lisää liikevaihtoa ja tulosta.
2013
keski 2014-2015
PITKÄN KEHITYSTYÖN TULOKSENA SYNTYI KESKI PULLANMAKUINEN RINKELI, JOKA ON PEHMEÄN HERKULLINEN SELLAISENAAN JA TUUNATTUNA TAIVAALLINEN.
Pitkän kehitystyön tuloksena syntyi Keski Pullanmakuinen rinkeli, joka on pehmeän herkullinen sellaisenaan ja tuunattuna taivaallinen. Pullarinkelistä saa myös maailman parhaat Rikkaat ritarit. ”Miltä näyttää sinun rinkelisi” -kampanja herätti laajaa huomiota.
2014–2015
keski 2015
KESKI HERKKUPALATEHTAAN UUSI BRÄNDI LUOTIIN YHDESSÄ BANANA SPLIT CREATIVE TEAMIN KANSSA.
Keski Herkkupalatehtaan uusi brändi luotiin yhdessä Banana Split Creative Teamin kanssa. Se otettiin rinkeleiden lisäksi käyttöön kaikissa uusissa trading-tuoteryhmissä. Samaan aikaan myyntiorganisaatiota vahvistettiin rinkelimyynnin kasvattamiseksi sekä uusien tuoteryhmien lanseeraamiseksi.
2015
keski 2016
ONGELMIA ONGELMIEN PERÄÄN.
Ongelmia ongelmien perään. Välitystuotteiden kauppa ei sujunut suunnitelmien mukaan. Myöskään uusien myyntiammattilaisten toteuttama rinkelimyynti ei vastannut odotuksia vaan tuoteryhmän myynti romahti 35 %:lla!

Yritys ajautui konkurssin partaalle.
2016
keski 2017
SUUNTA MUUTTUU.
Suunta muuttuu. Välitystuotteista luovuttiin ja keskityttiin jälleen rinkeleiden tuotantoon, myyntiin ja markkinointiin. Eli perusasioihin ja niiden tekemiseen oikein. Rinkelien valmistukseen käytetään huippuraaka-aineita ja parhaaksi koettua valmistusteknologiaa. Näin varmistetaan paras tuotelaatu ja asiakastyytyväisyys.

”Rinkeli – Makeat ja suolaiset rinkeliherkut” -kirja julkaistiin yhdessä Hellapoliisi Oy:n kanssa. Kirja on täynnä herkullisia reseptejä, joiden avulla rinkelistä voi taikoa makeita tai suolaisia herkkuja sekä välipaloja.
2017
keski 2018
SYSTEMAATTISTA JA LOOGISTA TEKEMISTÄ.
Systemaattista ja loogista tekemistä. Kauppiaille suunnattuja myyntikilpailuja jatkettiin. Myös perheyritykseen sitoutuneet henkilöt otettiin takaisin rinkeleiden myyntityöhön. Ulkomainoskampanjalla ”Rinkelillä saa leikkiä” luotiin uutta, leikkisää ja hauskaa mielikuvaa rinkelituoteryhmästä.

Rinkelikaupan syöksykierre saatiin pysäytettyä viime hetkellä ja kauppa käännettyä kasvuun. Myös rinkelin hiilijalanjälki selvitettiin.
2018
keski 2019
ENTISTÄ KIRKKAAMPI VISIO.
Entistä kirkkaampi visio. Keskityttiin rinkelien tuoteportfolion selkeyttämiseen, myynnin tukemiseen mm. konsulenttitoiminnalla ja toistettiin ulkomainoskampanja ”Rinkelillä saa leikkiä”.

Myös uusi, mielenkiintoinen maku, Keski Lakurinkeli lanseerattiin Lakritsi- ja salmiakkifestivaaleilla Helsingin Wanhassa Satamassa.

Kahvirinkelistä jalostettiin puolestaan Keski Alkuperäinen rinkeli, jonka taikinaan lisättiin yli tuplasti voita aidon perinteisen Keski-reseptin mukaisesti!
2019
10. toukokuuta 1946 Aili ja Hannes Haara perustivat Pieksämäen Keski -nimisen yrityksen. Pula-aika kaikkine puutteineen oli mitä haastavinta aikaa aloittaa leipomo- ja konditoriatoiminta. Kortilla olivat niin raaka-aineet kuin koneetkin. Mutta Aili ja Hannes olivat päättäneet onnistua. Heissä yhdistyi Ailin (os. Niemi) eteläpohjalainen yritteliäisyys ja peräänantamattomuus sekä nilsiäläisen Hanneksen Osuuskaupan leipurimestarina ja kondiittorina hankkima kokemus ja osaaminen. Aili Haaralla oli myös aiempaa yrittäjäkokemusta – hän oli perustanut jo 18-vuotiaana tuottoisan leipomo-kahvilan Närpiön asemalle. Hän ymmärsi, mitä yrittäminen Suomessa tarkoittaa. Alussa kaikki oli tehtävä leipomossa käsivoimin ja välillä töitä paiskittiin ympäri vuorokauden.
1946
Nimellä KESKI on myös hyvin looginen syntyhistoria. Leipomo aloitti toimintansa konkreettisesti ja ylpeästi keskellä kauppalaa, joten siitä nimi KESKI.
1946
Vaikeista ajoista huolimatta yritteliäisyys kantoi hedelmää. Jo parin toimintavuoden jälkeen Keski laajensi myyntialuettaan eri puolille Suomea. Koska kysyntä kasvoi nopeasti, tarvittiin suuret uunit, jotka pystyivät paistamaan kaikenlaisia leipomotuotteita aamusta iltamyöhään. Silloiset uunit lämmitettiin puulla. Isot polttopesät sijaitsivat alakerrassa ja niitä piti lämmittää jo yöllä, jotta leipominen pääsi vauhtiin varhain aamulla. Varsinaiset paistouunit sijaitsivat seuraavassa kerroksessa. Vuonna 1948 avattiin myös 50-paikkainen ravintola ruoka- ja anniskeluoikeuksineen. Keski luokiteltiin 1.lk ravintolaksi silloisen järjestelmän mukaan. Tästä kertova kyltti oli komeasti ravintolan ulkoseinällä. Saman vuoden syksynä avattiin vielä valmisvaatemyymälä, erillinen lastenosasto sekä sekatavara-, maito-, leipä- ja lihaosasto. Silti Keskin ylpeys oli aina korkealuokkainen konditoriaosasto. Voidaankin sanoa, että Keskin liikerakennus oli tuolloin pieni tavaratalo.
1948
1949–1952
Korppu- ja rinkelituotteitten valmistus kasvoi yhä mittavammaksi. Leipomon konekantaa uudistettiin, kun kolmen vuoden odotuksen jälkeen saatiin tuontilupa ranskalaisen leipomoyleiskoneen hankkimiseen. Säännöstelyn takia leipomot saivat ainoastaan jauhojen ja siirapin ostoluvat, joten uudet tuotteet oli huolellisesti suunniteltava. Tämä kaikki vaati hyvää ammattitaitoa sekä rutkasti kekseliäisyyttä. Suomen valtio myöntyi antamaan tuontiluvan myös hollantilaisen modernin keksikoneen hankkimiseen. Sen tuotantokapasiteetti oli jopa 500 kg tunnissa! Näin Keski laajensi tuotevalikoimaansa. Elettiin myös Olympialaisten huumaa, jolloin maailman kaunein nainen tuli Suomesta – ja Coca-Cola tuli Suomeen.
1949–1952
Tiiviin työtahdin lomassa oli henkilökunnalla aina aikaa yhteisposeeraukselle. Mikäs se on hymyillessä, kun mieli on hyvä ja kasvava yritys luo tulevaisuuden turv
1954
Keski näkyi ja kuului Pieksämäen katukuvassa. Suomen kuuluisimpien mannekiinien tähdittämät muotiesitykset vuosittain lokakuun alussa keräsivät sankan yleisöjoukon Keskin näyteikkunoiden eteen. Pieksämäen yrittäjäyhdistyksen järjestämissä näyteikkunakilpailuissa Keski nautti yleisön suosiota ja sai ensimmäisiä palkintoja – vieläpä useampana vuonna peräkkäin. Perheen tytär Leena osallistui erityisen ansiokkaasti voitokkaiden näyteikkunoiden suunnitteluun ja somistamiseen.
1955
Toiminta laajeni edelleen, kun leipomotuotteiden kysyntä kasvoi. Tarvittiin lisää toimitilaa. Aili ja Hannes Haara päättivät toteuttaa lisärakennuksen, johon he olivat haasteellisten vaiheiden jälkeen saaneet rakennusluvan. Lisärakennukseen siirrettiin korppujen ja rinkeleiden valmistus. Saksasta hankittiin Werner&Pfleiderer -taikinakone ja kiertoarinauuni, jollaisia ei Suomessa ollut ennen Keskin investointeja kuin muutama. Neuvostoliitosta hankittiin samaan aikaan myös kaksi rinkelinmuodostuskonetta, mutta ne eivät koskaan toimineet. Rinkeleiden leivonta jatkui edelleen käsityönä.
1957
Uusi kiertoarinauuni toiminnassa! Tehtaan kapasiteetti saatiin nostettua uudelle tasolle. Keski pystyi laajentamaan myynti- ja jakelualueensa kattamaan koko Suomen. Ihastusta herättää myös ensimmäinen tehtaalla otettu värivalokuva.
1959
Keskillä tehty työ noteerattiin myös valtakunnan tasolla. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen myönsi 1.12.1967 maakunnan hyvinvoinnin ja talouselämän aktiivisen kehittämisen ansioista toimitusjohtaja Hannes Haaralle Talousneuvoksen nimen ja arvon.
1967
Vaikka tyttäret Leena ja Katariina olivat vielä koululaisia ja opiskelijoita, he osallistuvat aktiivisesti perheyrityksen toimintaan – muun muassa uutuustuotteiden ideointiin. Kuvassa ollaankin tulossa Frankfurtin leipomomessuilta.
1968
Se kuuluisa kukkaiskesä – Summer of ’69 – jota lauluissa muistellaan. Kesäsesongin aikaan rinkeleitä lähti päivässä maailmalle enemmän kuin Woodstockissa oli hippejä.
1969
Mustat autot valtasivat Pieksämäen katukuvan merkkihenkilön hautajaispäivänä maaliskuussa 1970. Hannes Haaran kuoleman jälkeen vastuu yrityksestä siirtyi Aili Haaralle. Kuluneiden vuosien aikana he olivat yhdessä luoneet menestyvän perheyrityksen. Työteliäs ja sitkeä Aili jatkoi päättäväisesti yhtiön johtamista ja kehittämistä.
1970
Aili ja Hannes Haaran lapsenlapsi Sami Haara viettää 3-vuotissynttäreitään äitinsä Katariinan ja isänsä Farogin kanssa. Vielä tässä vaiheessa Sami tuskin osasi aavistaa olevansa jonain päivänä yrittäjä ja ”Rinkelikeisari”. Tarjoilut olivat kuitenkin jo enteellisen herkulliset!
1979
1980-luvun alku
Aili Haara oli kaikessa hyvin uudistushaluinen ja monessa asiassa aikaansa edellä. Kun yksi uudistus oli tehty, hän alkoi suunnitella jo seuraavaa parannusta. Hän hankki tehtaalle mm. kolme suurta automaattista jauhosiiloa, jotka tehostivat työntekoa merkittävästi leipomossa. Keskin delegaatio kävi myös Italiassa perehtymässä sikäläisiin rinkelikoneisiin, niiden toimintaan sekä rinkeleitten nostatusratoihin. Koneet todettiin erittäin toimiviksi, joten päätettiin tehdä merkittävä investointi hankkimalla automatisoitu rinkelien valmistuslinja. Toimintavarmuus, tuotelaatu ja tuotantokapasiteetti ottivat jättiloikan kertaheitolla!
1980-luvun alku
Talousneuvoksetar Aili Haara sai hyvin ansaitsemaansa tunnustusta. Hänet palkittiin Pieksämäen vuoden yrittäjä –palkinnolla vuonna 1986. Kiitospuheessaan Aili kiitti osaavaa ja uskollista henkilökuntaa sekä korosti erityisesti tuotteiden laadun merkitystä Keskin 40-vuotiselle menestystarinalle. Eikä siinä kaikki, lisää suitsutusta oli luvassa. Aili valittiin samana vuonna myös Vuoden Pieksämäkeläiseksi – ja hän sai myös arvostetun Vuoden Lääninyrittäjä -palkinnon.
1986
1987–1990
Aili oli Haaran suvun määrätietoinen ja karismaattinen matriarkka. Suora ja rehellinen pohjalainen sekä omanarvontuntoinen yritysjohtaja ja omistaja. Niinpä taitavana liikenaisena hän keräsi myös huomattavan varallisuuden.
1987–1990
Päätettiin kokeilla, olisiko ruoho vihreämpää lahden länsipuolella. Eli aloitettiin rinkeleiden myynti Ruotsiin, Göteborgin ja Tukholman alueille vuonna 1991. Seuraavina vuosina myös vientiponnistelut Venäjälle tuottivat tulosta, kun Keskin rinkelit saatiin pietarilaisen Siwa-ketjun valikoimiin.
1991
Suru-uutisia. Kesäkuussa 1992 yrittäjä Aili Haara kuoli johdettuaan yritystä yli kaksi vuosikymmentä Hanneksen kuoleman jälkeen. Ailin kuoleman jälkeen vastuu yrityksestä siirtyi hänen lapsilleen, Heikille ja Katariinalle. Leena oli jo aiemmin perustanut oman taideteollisen yrityksensä Helsinkii
1992
1993–1996
Yrittäjyys näyttää sisaruksille heti ensimmäisinä vuosina kaikki haastavimmat puolensa. Elettiin lama-aikaa, josta kuitenkin selvittiin. Sen jälkeen kuvaan astuivat Heikin ja Katariinan suuret näkemyserot yrityksen johtamisesta ja kehittämisestä. Ne heijastuivat yrityksen liikevaihtoon ja tulokseen, jotka romahtivat. Keskin taloudellinen tilanne alkoi olla huolestuttava.
1993–1996
1997–1998
Katariina aloitti neuvottelut konkurssikypsän yrityksen osakkeiden ostamiseksi veljeltään Heikiltä. Sopimus saatiin kuin saatiinkin aikaiseksi. Kaupan seurauksena Katariina omisti koko yhtiön nyt yksi. Samalla hän päätti luopua vaatemyynnistä. Keskin toiminnassa keskityttiin jälleen rinkeleiden valmistukseen, niiden valtakunnalliseen myyntiin ja markkinointiin. Liiketoiminta saatiin kannattavaksi, liikevaihto kasvoi ja tulos parani.
1997–1998
Haaran suku ja Keski kohtaavat jälleen traagisia vaiheita. Katariinan mies Farog kuolee sydänkohtaukseen, ja vain neljä kuukautta tästä, Katariina itse menehtyy vaikean sairauden uuvuttamana. Vastuu yrityksestä siirtyi heidän pojalleen, vain 23-vuotiaalle Sami Haaralle.
1999
2001–2002
Rinkelikauppa kävi hyvin, joten Hanneksen ja Ailin rakentamat toimitilat alkoivat käydä auttamattomasti pieniksi. Niinpä Sami aloitti uusien toimitilojen etsimisen lähiseuduilta. Yksi Samin visioista oli rakentaa 5-tien varteen Leppävirralle rinkelikeskus, jossa olisi korkeatasoinen kahvila-ravintola sekä mahdollisuus päästä seuraamaan rinkelituotantoa. Hanke osoittautui liian kalliiksi ja ideasta jouduttiin luopumaan. Tämä ei Samia kuitenkaan lannistanut , uusia ideoita syntyi jatkuvasti.
2001–2002
2000-luvun alku
Vuosituhannen alku oli opettelun aikaa nuorelle yrittäjälle ja värikkäälle persoonalle. Mutta Sami oli reipasotteinen, businesshenkinen ja markkinointiorientoitunut. Minkä hän näki hyväksi ideaksi, sen eteen hän teki rohkeasti ja väsymättömästi työtä. Monien yllätykseksi liiketoiminta lähti nopeasti uuteen nousuun.
2000-luvun alku
2003–2004
Toimitilojen kartoitus jatkui. Lopulta ratkaisu löytyi 42 kilometrin päästä Suonenjoelta. Neuvottelut mansikkakaupungin päättäjien kanssa johtivat esisopimukseen ja aloitettiin suunnitelmien ja uuden tehtaan piirustusten laatiminen. Lintikonkadulle sijoitetun nykyaikaisen tehdasrakennuksen arkkitehdiksi valittiin Art Michael. Hän suunnitteli myös vuonna 2004 Pieksämäen keskustaan avatun modernin Keski Cafén.
2003–2004
Uudelle tehtaalle hankittiin Keskin tarpeiden mukaan räätälöity tehokas teollinen rinkelilinja. Tekniikka oli uutta, mutta tuotelaatu perustui Pieksämäellä kehitettyyn ainutlaatuiseen reseptiikkaan ja valmistusteknologiaan. Rinkelien tuotantokapasiteetti nelinkertaistui. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen vihki uudet tilat käyttöön joulukuussa 2004.
2004
Keskin uusi kotimaan markkinoille suunniteltu ilme luotiin mainostoimisto Hermon kanssa. Brändi edusti dynaamisuutta, joustavuutta ja uudistumiskykyä. Keski toimitti nyt rinkeleitä Utsjoelta Hankoon ja Uudestakaupungista Ilomantsiin!
2008
”Tee rinkelit” oli Keskin ensimmäinen valtakunnallisesti näkyvä ulkomainoskampanja. Se esitteli rinkeleiden monipuolisia käyttö- ja täyttömahdollisuuksia.
2009
Perinteinen vesirinkeli otettiin takaisin valikoimiin täysin uudistettuna Keski Vesirinkelinä. Verkkosivuille avattiin myös reseptipankki yhteistyössä Hellapoliisi-blogin kanssa. Keskin omavalvonta laajennettiin elintarviketurvallisuusjärjestelmäksi vuosina 2010–2011. Sen seurauksena Bureau Veritas myönsi yritykselle ISO 22000 -laatusertifikaatin 31.10.2011. Vuonna 2014 järjestelmä päivitettiin FSSC 22000 -vaatimusten mukaiseksi. Tuolloin päätettiin myös tavoite saada vuonna 2020 BRC-standardin mukainen laatusertifikaatti, jonka myötä asiakasvaatimusten täyttäminen tulisi aikaisempaa paremmin näkyväksi.
2010
Valikoiman laajentamiseksi tehtiin kattava selvitys bagel-tuotteista Englannissa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa. Niinpä horeca-sektorilla testattiin pian pakastettuja valmiiksi halkaistuja bageleitä. Bagelille ei sellaisenaan löytynyt kysyntää Suomessa, mutta jälleen kerran Sami jatkoi sitkeästi ideoidensa kehittelyä. (Tämän seurauksena syntyi lopulta Paahtorinkeli vuonna 2020).
2011
Keski Enterprise perustettiin Tallinnaan hallinnoimaan ja johtamaan tavoitteeksi asetettua Keski Companyn merkittävää kasvua. Tarkoituksena oli yrityskaupoin laajentaa valmistus- ja tuotepohjaa. Maantieteellisesti tarkoitus oli laajentaa myyntialuetta Baltiaan ja Venäjälle. Aluksi tuotevalikoimaa täydennettiin herkullisilla pikkuleivillä ja pipareilla, jotka teetätettiin alihankintana Paraisilla. Kuorrutetut piparit leivottiin Ruotsin hovihankkijalta saadulla reseptillä. Uusilla trading-tuoteryhmillä (täytekakut, paistopiiraat, päällystetyt piparkakut ja juustot) pyrittiin saamaan lisää liikevaihtoa ja tulosta.
2013
2014–2015
Pitkän kehitystyön tuloksena syntyi Keski Pullanmakuinen rinkeli, joka on pehmeän herkullinen sellaisenaan ja tuunattuna taivaallinen. Pullarinkelistä saa myös maailman parhaat Rikkaat ritarit. ”Miltä näyttää sinun rinkelisi” -kampanja herätti laajaa huomiota.
2014–2015
Keski Herkkupalatehtaan uusi brändi luotiin yhdessä Banana Split Creative Teamin kanssa. Se otettiin rinkeleiden lisäksi käyttöön kaikissa uusissa trading-tuoteryhmissä. Samaan aikaan myyntiorganisaatiota vahvistettiin rinkelimyynnin kasvattamiseksi sekä uusien tuoteryhmien lanseeraamiseksi.
2015
Ongelmia ongelmien perään. Välitystuotteiden kauppa ei sujunut suunnitelmien mukaan. Myöskään uusien myyntiammattilaisten toteuttama rinkelimyynti ei vastannut odotuksia vaan tuoteryhmän myynti romahti 35 %:lla! Yritys ajautui konkurssin partaalle.
2016
Suunta muuttuu. Välitystuotteista luovuttiin ja keskityttiin jälleen rinkeleiden tuotantoon, myyntiin ja markkinointiin. Eli perusasioihin ja niiden tekemiseen oikein. Rinkelien valmistukseen käytetään huippuraaka-aineita ja parhaaksi koettua valmistusteknologiaa. Näin varmistetaan paras tuotelaatu ja asiakastyytyväisyys. ”Rinkeli – Makeat ja suolaiset rinkeliherkut” -kirja julkaistiin yhdessä Hellapoliisi Oy:n kanssa. Kirja on täynnä herkullisia reseptejä, joiden avulla rinkelistä voi taikoa makeita tai suolaisia herkkuja sekä välipaloja.
2017
Systemaattista ja loogista tekemistä. Kauppiaille suunnattuja myyntikilpailuja jatkettiin. Myös perheyritykseen sitoutuneet henkilöt otettiin takaisin rinkeleiden myyntityöhön. Ulkomainoskampanjalla ”Rinkelillä saa leikkiä” luotiin uutta, leikkisää ja hauskaa mielikuvaa rinkelituoteryhmästä. Rinkelikaupan syöksykierre saatiin pysäytettyä viime hetkellä ja kauppa käännettyä kasvuun. Myös rinkelin hiilijalanjälki selvitettiin.
2018
Entistä kirkkaampi visio. Keskityttiin rinkelien tuoteportfolion selkeyttämiseen, myynnin tukemiseen mm. konsulenttitoiminnalla ja toistettiin ulkomainoskampanja ”Rinkelillä saa leikkiä”. Myös uusi, mielenkiintoinen maku, Keski Lakurinkeli lanseerattiin Lakritsi- ja salmiakkifestivaaleilla Helsingin Wanhassa Satamassa. Kahvirinkelistä jalostettiin puolestaan Keski Alkuperäinen rinkeli, jonka taikinaan lisättiin yli tuplasti voita aidon perinteisen Keski-reseptin mukaisesti!
2019