1980-luvun alku

Aili Haara oli kaikessa hyvin uudistushaluinen ja monessa asiassa aikaansa edellä. Kun yksi uudistus oli tehty, hän alkoi suunnitella jo seuraavaa parannusta. Hän hankki tehtaalle mm. kolme suurta automaattista jauhosiiloa, jotka tehostivat työntekoa merkittävästi leipomossa.

Keskin delegaatio kävi myös Italiassa perehtymässä sikäläisiin rinkelikoneisiin, niiden toimintaan sekä rinkeleitten nostatusratoihin. Koneet todettiin erittäin toimiviksi, joten päätettiin tehdä merkittävä investointi hankkimalla automatisoitu rinkelien valmistuslinja. Toimintavarmuus, tuotelaatu ja tuotantokapasiteetti ottivat jättiloikan kertaheitolla!

1980-luvun alku